Kaapista ulos

Kaapista ulos

Hieman out of wedding -asiaa:

Kuten olen kertonut, olen kirjoittanut blogia alun alkaen itselleni selventämään omia ajatuksiani. Pikkuhiljaa aloin kertoa blogista myös muille, tosin vieläkin hyvin valikoidulle joukolle. Toki blogi on ollut löydettävissä melko helposti googlen haulla ja blogilistoilta, mutta sen ihmeemmin en blogia ole mainostanut.

  • Ensisijainen syy on ollut se, etten halua häihin vieraaksi tulevien lukevan häistä etukäteen
  • Toiseksi en ole kokenut mitään tarvetta blogia mainostaa. Sisältö on hääpainotteista, joten ketäpä sellainen kiinnostaa ellei häätouhuissa ole mukana. Ja häähullut morsiamet blogin löytävät ilman mainostusta
  • Kolmanneksi: onhan se vähän eri asia kirjoitella ”itselleen” kuin tietävänsä, että tutut nyt tätä lukee ja pudistelee, että ”10K häihin!?” (ihan noin niinku esimerkkinä)

shit-just-got-real-4fb077

No, tänään tulin kaapista ja kerroin nykyajan colosseumilla julkisesti asiasta. Sillä, minun piti taustoittaa uutta yhteistyökuvioita, johon olen lähtenyt mukaan. (Ensiksi ajattelin, että mainostan vaan uutta sivustoa muillekin ja mainitsen, että minua on siihen pyydetty mukaan. Mutta koska se oli vähän kummallinen ilmoitus jos ei tiedä, että tämän blogin takia kysyttiin, niin tämä blogikin ”piti” mainita.)

Ja nytpä kerron sen siis täälläkin: Tämän blogin ja se sisällön perusteella minua kysyttiin mukaan uuteen lifestylemediaan sisällöntuottajaksi, eli kirjoitan artikkeleita kyseiselle sivustolle 1-2 kertaa viikossa.  Kirjoitan artikkeleita pääasiassa kategorioiden ”tapahtumat, diy ja lifestyle” alle (en siis varsinaisesti hääjuttuja). Mukana on 8 (?) muutakin eri bloggaajaa (tmv), jotka julkaisevat omat artikkelinsa omista aiheistaan sivustolle. Sivusto toimii siis vaatimattomasti sanottuna sellaisena Graalin maljana kaikille tiedonjanoisille lifestylen maailmaan. En tässä vielä avaa kuviota enempää, sillä teen siitä oman, paljon selkeämmän, postauksen. Sivusto julkaistaan ensi viikon tiistaina, joten viimeistään pian sen jälkeen tulee tarkempaa tietoa asiasta. Tähän astisen tiedon perusteella homma vaikuttaa erittäin mahtavalta ja oon kyllä tosi innoissani asiasta. 🙂

(Ja sitten se pakollinen paranoidhenna)

Tai sitten se on mahalasku. No en oikeasti usko, mutta pessimistihän ei pety ja pientä entäsjospailua on ilmoituksen julkaisun jälkeen ollut havaittavissa. Arvelin, ettei uutinen nyt niin kauheasti jaksa ketään liikuttaa, mutta eilen illalla töistä tullessani huomasin, että tänään on blogini luetuin päivä, niin taitaa se sitten liikuttaa. Jätin taktisesti facebookkiin ilmoittamatta blogini osoitteen (jotta ne vieraat eivät tänne ainakaan ihan heti löytäisi; pysykää siis jatkossakin poissa!), mutta nimelläni blogia on tänään googlailtu. Ja sekös se on jännää.

kritiikki

Lueskelinkin illalla blogiani läpi sillä silmällä, että mitähän typerää sitä on tänne tullut kirjoiteltua 😀 Tietenkin se, että minut pyydettiin mukaan tiimiin luo uskoa siihen, että voi tästä blogista olla ihan ylpeä, mutta onhan se nyt silti aika jännää. (Onneksi voin lohduttautua ajatuksella, että hääblogi on teemaltaan aika pienen piirin kiinnostuksen alla, ettei tätä blogia kukaan hyvän päivän tutuista jaksa muuten vain seurata). Mutta ainahan vääräleuat jotain naljailtavaa halutessaan keksii, oli aihe mikä tahansa. Varsinkin kun kirjoitan kuitenkin suhteellisen avoimesti esimerkiksi hääahdistuksesta; jos sisältö ois tosi neutraalia häätarinointia ja -hattaraa niin ei tämä sitten varmaan niin edes jännittäisi. Ja siitä jatkossa yritänkin pitää kiinni, että tämä blogi nyt säilyisi tällaisena ja sisällöntuottajana sivustollakin jatkaisin sitä omaa linjaani. Tällaisena mua mukaan pyydettiin ja tällaisen ne saa.

Minua ei siis oikeastaan jännitä tuo uusi pestini artikkeleiden kirjoittajana ja sen saama vastaanotto. Ne tekstit ovat paljon vähemmän henkilökohtaisia kuin tämä blogi, joten en jaksa stressata sen saamasta vastaanotosta. Toki haaste on siinä, että keksinkö sellaisia aiheita jotka jaksavat kiinnostaa lukijoita, mutta sitä ei toinna liikaa miettiä.

muu

Lisäksi mulla on vähän tällainen fiilis. Vaikka tiedänkin tämän blogin olevan ihan hyvä, niin silti on vähän sellainen fiilis, että tulikohan se maili nyt oikeeseen osoitteeseen 😀 Sitten ne tajuaa parin viikon päästä, että ei hitto, kukas tää muija nyt olikaan ja mitä se tässä tiimissä tekee. (Kuva ei viittaa tiimiläisten olevan lehmiä vaan päinvastoin: vaikuttavat tosi huippumimmeiltä.)

hitottästä

– ’cause I have wedding to plan!

No oikeasti oon ihan (melko) chillisti ja tosi innoissani asiasta! 🙂  Enkä oikeasti mieti tätä asiaa näin paljoa mitä tästä postauksesta vois päätellä. Mutta halusinpa nyt oksentaa tään kaapistatuloahdistuksen tänne blogiin, sehän idea tässä blogissa on 😀 Enkä sitä paitsi ehtisikään ahdistella tästä, onhan mulla häät suunniteltavana (ja ahdisteltavana, yksi ahdistus kerrallaan!)

sopeudujasulaudu

Eli coolisti vaan etiäpäin!

Myöhemmin tosiaan kerron tarkemmin tästä koko kuviosta ja siitä miksi lähdin mukaan. Ja tietenkin palaan hääsuunnitelmien pariin! (Ja tehdään nyt heti selväksi, että tää uus kuvio ei periaatteessa tuu mitenkään näkymään täällä blogin puolella, että tää blogi pysyy ihan tällaisena kyllä – hyvässä ja pahassa).

banner(5)

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Kaapista ulos

  1. Tervetuloa ulos kaapista! Täällä on katto korkealla!

    Onneksi olkoon, tosi hieno uutinen! Minäkin olen jäänyt seuraamaan sinun blogia tekstiesi takia, ole vaan oma itsesi. Siitä lifestyle-jutusta tulee varmasti ihan loistava!

    Tykkää

    1. Kiitos kiitos! On tässä toki omat puolensa 😀

      Ja kiitos kauniista sanoista, arvostan mielipidettäsi Linnea! 🙂 Katsotaan miten tää lifestylehomma lähtee etenemään. 🙂

      Tykkää

  2. Onneksi olkoon! Minä en paljoa blogeja tai häähömpötystä seuraa, mutta sinun blogiasi olen jäänyt lukemaan. Teet laadukkaita ja mielenkiintoisia tekstejä, joissa on aina joku punainen lanka ja jutun ydin on selkeästi esillä. Varmasti saat paljon lukijoita myös isommassa mediassa!

    Tykkää

    1. Kiitos paljon!! 🙂 Tosi ihana kommentti. Tuollaiset kommentit lämmittää tosi paljon mieltä (vaikka onkin aika kulunut fraasi), vaikka ns. kirjoitan itselleni, niin ei tää yhtään niin kivaa ois jos tuolla oikeassa yläkulmassa ei palais aina välillä valo uuden kommentin merkiksi. Ja on tosi kiva, kun on teitä vakkarilukijoita – jotka vielä jaksatte kommentoida usein! 🙂 Kiitos siis itsellesi ❤

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s