Polttareiden sisältö (polttarit osa 2)

Polttareiden sisältö (polttarit osa 2)

Osa 1 –polttaripostauksessa keskityin polttareiden historiaan. Tässä postauksessa avaan enemmän sitä, millaiset polttarit itse haluaisin (ja Eve-kaaso sanoo ”vihdoinkin!!”). Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan määritellä ja päättää tarkasti millaiset polttarit minä bridezilla haluan vaan kaasoni ovat itse tätä minulta kysyneet. Lähtökohtaisesti mielestäni on hyvä antaa kaasoille vapaat kädet polttareiden lopulliseen suunnitteluun, mutta suosittelen kaasoille kysymään edes jotain lähtökohtia polttareiden suunnitteluun, jotta pettymyksiltä puolin ja toisin vältyttäisiin.

Jos ei ole vihjannut kaasoille polttareista mitään, on aika turha pettyä jos ne ei yhtään sellaiset ole kuin olisi toivonut.

Mille ei?

c74b46e26993743676bf8df954229db7

Peniskakku – to be or not to be?

Haastavinta polttareiden järjestämisen suhteen tuntuu olevan  se, kuinka saada sellaiset polttarit kuin morsian (tai sulhanen) haluaa ja niissä  viihtyy. Mutta kuitenkin niin, että myös vieraat olisivat tyytyväisiä (kiva ohjelma ilman että budjetti hioo kattoa). Selkeintä polttareiden suhteen monelle tuntuukin olevan se, millaisia polttareita EI halua.

Ajattelin joskus, etten halua mitään nolausjuttuja: hölmöjä asuja, kaupustelua (varsinkaan mitään kondomien myyntiä), runsasta alkoholinkäyttöä – tai muutakaan junttia. Mutta nyt olen alkanut ajattelemaan, että tuli mitä tuli, niin polttareistani en ainakaan halua tylsiä, vaan ennemmin jopa sitä nolausta.

Mille joo?

tumblr_ml006zeaoV1qzn9pno1_500

Hääryhmissä eletään polttareiden kuuminta aikaa ja kuvia sekä kokemuksia omista polttareista tulee jo paljon. On ihana nähdä kuinka monet kaasot ja ystävät ovat panostaneet tuleviin polttareihin mitä mielikuvituksellisimmin keinoin, esimerkiksi lähettämällä vihjeitä, matkatavaroiden pakkausohjeita tai jopa laittamalla vihjailevan ilmoituksen paikallislehteen. Suosikkinani sähkötolppaan morsiamen työmatkan varrelle niitattu A4, jossa luki ”polttarit tulee – oletko valmis?” Joten jos minunkin polttareihin (en toki vihjaile mitään…) panostettaisiin yhtä paljon, niin ei oikeasti minua haittaisi siinä vaiheessa vähän itseäni nolata ja mennä mukavuusalueen ulkopuolelle. Ja (kadun tätäkin varmasti) aika harvoin häpeän tai nolostelen tosissani mitään, joten oikeasti se voisi ollakin ihan hauskaa. Eikä se edes haittaisi, että joku katsoisi että onpa junttia – who cares! Tärkeintä olisikin se, että meillä polttariseurueena on hauskaa.

Polttareihini tällä hetkellä tulisi 7-9 henkeä, jos kaikki toivomani henkilöt pääsevät paikalle. Suurimman osan olen tuntenut yli 10 vuoden ajan ja ”tuoreimmat” ystävät on 4 vuoden takaa armeijasta – eli kaikki ovat todellakin hyviä ystäviäni. Osa on myös keskenään ystäviä, eli uskon porukan hitsautuvan yhteen nopeasti.

Jos voisin (tiedän toki Mari, etten voi) vaikuttaa polttareideni sisältöön, niin ykkösenä on tietenkin se, että:

  1. kaikki pääsevät paikalle (eli hyvissä ajoin yhteyttä polttarivieraisiin ja yhdessä budjetin sopiminen; ettei kukaan jää rannalle liian korkean budjetin takia)
  2. lisäksi toivoisin joitain aktiviteetteja, jotka toisaalta olisivat mukavuusalueeltani poistumista, mutta toisaalta kuitenkin sellaisia mistä tykkäisin (siinäpä haastetta)
  3. ja tietenkin rentoa yhdessäoloa – ja sen takia oikeastaan toivoisin kaksipäiväisiä polttareita. Oman kokemukseni mukaan ensimmäinen polttaripäivä pitää aloittaa melko aikaisin, jotta ”pakolliset” kuviot (esimerkiksi morsiussaunan) ehtii hoitamaan ja lisäksi jää vielä sitä rentoa yhdessäoloa. Tuo vaatii melko tiukan aikataulun, joten jotta yhdessäolo todellakin olisi rentoa olisi kiva viettää toinen polttaripäivä aidosti rennoissa merkeissä.

Polttarini ovat todennäköisesti talviaikaan, joten sekin asettaa omia haasteita – mutta niitä ei onneksi minun tarvitse murehtia. 😀 Tällaiselle kontrollifriikille tekeekin varmaan ihan hyvää kokea joskus jotain tällaista, mihin ei voi itse vaikuttaa.

Niin tai näin, uskon saavani minun näköiseni polttarit, sillä Eve-kaaso on polttarit jo suunnitellut, kuten myös Mari-kaasoni. Eli tuplasuunnittelmat jo tässä vaiheessa – ihanaa kun on näin aktiivisia kaasoja ❤ Toki se, että tiedän polttareita jo suunnitellun, asettaa niille lisää odotuksia, mutta uskon että kaasot handlaa homman erittäin hyvin!

banner(5)

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Polttareiden sisältö (polttarit osa 2)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s