Siunauspaikka & siunaaja – check!

Siunauspaikka & siunaaja – check!

Että screw you vaan vanha to do -lista. 😀 Tällä tahdilla ensi viikolla on häämatka varattuna ja hääpuku löydetty kahden viikon päästä. To do -listalle olin tosiaan merkannut siunauspaikan löytymisen viimeistään toukokuuksi, mutta se löytyikin nyt. 🙂 Siunaajakin löytyi, kyseinen naispastori oli ystäviemme häissä viime syksynä ja puhui todella kauniisti ja nimenomaan henkilökohtaisesti suoraan parille itselleen, joten hän oli ykkösvalinta myös meille. Ja se mitä olen ehtinyt hänen kanssaan jo nyt viestitellä, niin todella mukavan oloinen. 🙂

Siunauspaikka sen sijaan löytyi niin, että mietin jo aiemmin, että potrettivalokuvat voisi ottaa Joensuun keskustan taidemuseossa, jossa on upea uusrenesanssityylin sali. Ajattelin, että sisäkuvaukseen olisi hyvä varata valmiiksi sopiva tila eikä sopivia hirveästi täällä päin ole. Osa kuvista otetaan kyllä siltikin ulkona, mutta osan haluan otettavan sisällä. Ihan jo senkin takia, että mielestäni talvihäiden ulkokuvissa näyttää hassulta, jos morsian hytisee ulkona ilman ulkovarusteita, mutta toisaalta on tylsää jos kaikki kuvat ovat takki päällä eikä mekko esimerkiksi näy kunnolla. Tällaisessa tilassa mahtuu ottamaan myös koko vierasmäärästä yhteiskuvan, sekin plussaa.

Noh, sitten keksin että miksipä ei tämä valokuvauspaikka olisi samalla myös siunauspaikka! Tila on otollinen: kaunis ympäristö, tarpeeksi tilaa ja sopivasti erilainen. Tokikaan ilmaista tämä ei ole. Hinnasto tälle vuodelle on aukioloajan aikana 95 euroa/alkava tunti (aukioloaikojen ulkopuolella lähemmäs 200e/h) ja tähän hintaan sisältyy 200 kpl tuoleja ja eri määrä pöytiä. Joudumme siis ottamaan vähintään 2 tuntia, jotta järjestely ja purku onnistuu. Mutta ei tuo rahanmeno kyllä haittaa yhtään. Turha tällaisessa lähes 10 000 euron budjetissa on alkaa siunauspaikasta säästämään parin sadan euron takia. Mielestäni siunaus/vihkiminen häissä kuitenkin niin tärkeä osuus, että turha siinä kohtaa alkaa säästämään satasten takia. On tää paikka sen verran nappivalinta kuitenkin! 🙂 Kiinnostuneille lisätietoja juhlasalista ja vuokrauksesta täältä.

Juhlasaliin tulee kuvassakin näkyvät tuolit, koristeiksi valkoinen käytävämatto, matolle terälehtiä ja todennäköisesit kukka-asetelmat alttarin molemmille puolille.
Juhlasali:

juhlasali
Sisäpihalta

1_JOENSUU_5_12_2012_pekka_piiparinen

Julkisivun puolelta

taidemuseo_pieni_ei_niin_sininen

Joensuun_taidemuseo_

Kuvat 1 2 3 4

Olen kyllä toodella helpottunut, että paikka ja siunaaja löytyivät näinkin helposti. Kävin läpi useita Joensuun lähialueiden siunauspaikkoja, mutta mikään ei kolahtanut tarpeeksi. Toisaalta täällä päin välimatkat tulevat nopeasti pitkiksi, joten paikan piti olla samalla suunnalla kuin juhlapaikka (välimatka n. 25 km). Mutta koska todennäköisesti suurin osa vieraista tulee Joensuun kautta ja ehkä majoittuukin keskustaan, on tämä hyvä ratkaisu. Taidemuseo on siis aivan keskustan tuntumassa, torille on ehkä noin 200 metriä. Jotenkin kirkko ei tuntunut omalta ratkaisulta, ehkä siksi ettei kyse ole vihkimisestä vaan siunauksesta. Yksi ihana kappeli oli myös mielessä (erityisesti koska olen isosena aikaa viettänyt kyseisessä paikassa), mutta todennäköisesti se olisi ollut liian ahdas. Ja jo se, ettei tilassa ole naulakoita tulee ongelmaksi talvihäissä. Ilman ulkovaatteita autolta kappeliin on kylmä hipsiä, mutta ei niitä sylissäkään voi siunauksessa pitää.

Tällaisia pikkujuttuja joutuu yllättävän paljon miettimään. Mutta, jeeee meillä on loistava siunauspaikka! 🙂 Harmi ettei tilasta ole parempia kuvia tarjolla. Täytyy käydä kameran kanssa kuvailemassa joku päivä. Mutta sen jo päätin, että valkoisen käytävämaton haluan. 😉 Tilaan mahdollisesti saisi myös haluamani cocktail-hourin, mutta siitä lisää tuonnempana. Ja budjetti kiittää…

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Siunauspaikka & siunaaja – check!

  1. Sattumalta törmäsin blogiisi ja jään mielenkiinnolla seurailemaan! Itselläni on myös talvihäät suunnitteilla ja hieman samantyyppisellä teemalla 🙂

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s