Budjetti – panosta & pihistä

Budjetti – panosta & pihistä

Tuntuu vähän hassulta kirjoittaa ja kertoa raha-asioistaan julkisesti, mutta onhan raha aika oleellinen asia häihin liittyen. Hääblogin lukijankin kannalta aika tärkeää tietää, onko kyseessä 3 000e, 8 000e vai 15 000 euron häät. Joten, tässä postauksessa kerron vähän meidän häiden budjetista.

Aluksi budjetti oli noin 6000e, sitten 8000e ja nyt se on maksimissaan 10 000e. Ja toivottavasti siihen jääkin. Maksamme itse häämme, joten kahden työssäkäyvän opiskelijan taloudessa sitä budjettia ei ole varaa (tai halua) venyttää loputtomiin. Uskallan epäillä, että jonkinlaista rahallista apua sukulaisilta on tulossa, mutta en todellakaan laske budjettia sen varaan. Olemme kiitollisia avusta, mutta se on täysin vapaaehtoista emmekä rahaa keneltäkään pyydä. Ideana on tehdä sellaisia hankintoja, jotka saamme itse kustannettua omilla rahoillamme. Toisaalta emme halua häistä sinne-päin ”opiskelijahäitä”, jolloin muutaman vuoden päästä harmittelisimme kun kaikesta piti tinkiä eikä häät olleet omanlaisemme. Siispä tingimme kaikesta muusta ylimääräisestä häihin saakka. Tässä 1.5 vuoden aikana ehdimme kuitenkin säästää tarpeeksi siihen, että hirveästi ei tarvitse tinkiä häiden sisällöstä. Tietenkään ihan kaikille mielihaluille ei voi antaa periksi. Tai ainakin niitä pakko-saada – hankintoja tulee mietittyä vähän enemmän. 🙂 Ja jos emme säästäisi häihin, niin ei sitä rahaa sen enempää silti jäisi elämiseen, johonkin se raha tuppaa aina menemään. Ei ne pienet tulot vaan suuret menot. 😉

wedding-budget-istockphoto1

Alustava panosta-laskelma noin 70 vieraalle:

  • Ruoka 3200 e (sis. lisäveloitus 150 euroa erikoiskakusta, koska mansikkakakku on ehdoton no no)
  • Alkoholi 1330e (alkumalja, viiniä kaksi kaatoa, avec kahvin kanssa)
  • Tilavuokra 100e (sis. kynttilät, servetit, tarjoilijat)
  • Hääparin majoitus 0e (hääparin mökki sisältyy menun hintaan, kun ruokailemassa vähintään 50 hlöä)
  • Valokuvaaja 1100e (n. 8-9h kuvaus)
  • Videokuvaus 750e (tämä toistaiseksi edullisin löytämäni ammattilaisen hinta)
  • Hääpuku 700e (käytettynä tai Eestistä)
  • Sormus 1 500e (oma + Juhon)
  • Livemusiikki 800e (tällä saisi bändin, mutta voi olla että säästetään tässä, ja otetaan pienempi kokoonpano)
  • Koristeet 200e
  • Taivaslyhdyt 60e TAI tulitaiteilijat 400e
  • Kukat 100e
  • Hääauto 0e (toivotaan, että löytyy tutun tutun tutulta tähän hintaan)
  • Meikki ja kampaus 0e (parturi-kampaajana työskentelevä ystäväni luvannut myös meikata minut. Meikkasi myös vanhojen tansseihin, joten luotan hänen taitoihinsa)
  • Kaasojen 3kpl mekot 150e
  • Kutsukortit 150e (ei kiitos näpertelylle, tähän hintaan löytyy ihan kivoja esimerkiksi vistaprint.fi / nowandforever.fi / makeadesign.fi)

Yhteensä  noin 10 650 euroa, eikä tähän sisälly häämatka. Siihen uppoaa varmaan ainakin useampi tuhat euroa. Eli näin se budjetti kasvaa, vaikkei siihen sisälly mitään todella erikoista, vaan ihan perus hääjuttuja. Ja kyllähän tuo yli 10 000 euroa tuntuu oikeasti aivan järkyttävältä summalta – pienen asunnon käsiraha!

Mutta onneksi lähes näistä kaikista on mahdollista hieman pihistää. Oikeastaan ainoat näistä, joista emme ole valmiita pihistämään ovat hääpaikka (sis. ruoka&juoma) ja valokuvaaja. Kaikesta muusta olemme valmiita pihistämään enemmän tai vähemmän: Esimerkiksi itse voin aivan hyvin ottaa käytetyn sormuksen ja käytetyn puvun. Myös esimerkiksi esiintyjät tulevat todennäköisesti konservatorion kautta, jolloin siinäkin säästää. Ebay on varmasti ykkönen koristeiden etsinnässä, koruista ja muista puhumattakaan (joita en laskenut budjettiin, koska ajattelen maksavani ne itse enkä yhteisistä rahoista, enkä siksi miellä niitä osaksi budjettia). Eli budjetti on laskettu monilta osin reilusti yläkanttiin kalleimman version mukaan, joten uskon että tuo 10 000e on ihan hyvä haamuraja budjetille. Tämä on varmasti sellainen postaus, jota vuoden päästä luen ja mietin, että oikeastiko olin tosissani ja uskoin noin… 😀

Jotten siis vaipuisi epätoivoon niin vielä samasta budjetista pihistä-versio, lihavoituna ne joista ei tingitä:

  • Ruoka 3200 (sis. lisäveloitus 150e kakusta (jos muu kuin perus mansikkakakku) Ei perus mansikkakakkua meille 😉
  • Alkoholi 1330e (alkumalja, viini x 2, avec) Periaatteessa viinikaadot voisi jättää yhteen, mutta todennäköisesti menemme kyllä sillä kahdella
  • Tilavuokra 100e (sis. kynttilät, servetit, tarjoilijat) Kynttilät ja servetit onneksi pois sitten koristeiden osuudesta
  • Hääparin majoitus 0e
  • Valokuvaaja 1100e (n. 8-9h kuvaus)
  • Videokuvaus 0e (ei pakollinen)
  • Hääpuku 400e (käytettynä tai Eestistä) Tähän hintaan olen löytänyt ihan kelvollisia mekkoja, joten etsimällä kyllä löytää
  • Sormus 600e (oma) Itselleni tähän hintaan käytettynä löytyisi esimerkiksi pantti.fi-huutokaupasta
  • Livemusiikki 400e (bändiä pienemmällä kokoonpanolla)
  • Koristeet 100e (näistä voi karsia reilustikin, eihän niitä kukaan edes muista jälkeenpäin 😀 )
  • Taivaslyhdyt 60e TAI tulitaiteilijat 400e
  • Kukat 0e (ei aivan pakolliset mielestäni)
  • Hääauto 0e (toivotaan yhä sitä palvelusta tutulta)
  • Meikki ja kampaus 0e (ystävän tekemänä, kuten myös kampaus, tokihan en tiedä varmaksi mitä hän siitä veloittaisi)
  • Kaasojen 3kpl mekot 150e (ei ne puhvihihat oo niin pahat…) Ei vaan, kyllä alennusmyynneistä syksyllä viimeistään löytyy 🙂
  • Kutsukortit 100e (Ei aleta pihistä-versiossakaan näpertämään itse, mutta säästöä tulee kun valitsee skaalan halvemmasta päästä)

Tästä siis 7450 euroa.

Näiden kahden (7450e/10650e) budjetin väliin se todennäköisesti asettuu. Tokihan näiden lisäksi tulee reilusti yllättäviä kuluja, mutta ei ajatella niitä nyt. 🙂 Ja pikku hiljaa kun tässä vuoden sisällä makselee, niin eihän ne edes tunnu missään!

(Ps. Unohdin jo tässä vaiheessa kutsukortit näköjään.. No joo. 😀 Lisätty siis nekin!)

Ja koska kaiken tämän häävouhutuksen keskellä on hyvä muistaa se oleellisin:

”A simple I love you means more than money”
– Frank Sinatra

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s